Leadership CoachingOppimisen ja kasvun mahdollistajaRajoittavista tarinoista toimiviin tarinoihinLeadership Coaching on prosessi, jossa valmentaja auttaa asiakastaan tunnistamaan tarinoita, joita hän kertoo itsestään ja suhteistaan eri asioihin työssään. Tarinoita peilataan omalle työlle asetettuihin tavoitteisiin. Valmentaja auttaa valmennettavaa ottamaan käyttöönsä omia vahvuuksiaan ja voimavarojaan tavoitteidensa saavuttamiseksi. Coaching on oppimisprosessi, jonka aikana valmennettavan itsetuntemus kehittyy sekä oma rooli ja tavoitteet työyhteisössä selkiytyvät. Tämä antaa valmiuksia toimia esimiehenä tehokkaammin omista arvoista ja tavoitteista käsin. Lähtökohtana konkreettiset haasteetAsiakas valitsee työstettäväkseen työhön liittyvän haasteelliseksi kokemansa alueen, jonka vahvistuminen ja määrätietoisempi hallinta tuo toimivuutta työelämän ihmissuhteisiin ja uutta puhtia ja tasapainoa työn tekemiseen. Kehityksessä häntä tukee valmentaja kysymysten, kuuntelun, havainnoinnin, palautteen sekä tehtävien avulla. Valmennusmetodiemme kulmakivinä ovat arvostava vuorovaikutus, ratkaisukeskeisyys, reflektiivisyys ja dialogisuus. Ääneen ajattelemisen hyödytTavoitteisiin pääsemistämme estävät usein omat rajoittavat uskomuksemme. Suojaudumme peloilta pysyttelemällä mukavuusalueellamme. Kun saamme tutustua omiin tarinoihimme ja uskomuksiimme turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä ja luoda vaihtoehtoisia, toimivampia tarinoita siinä ilmapiirissä, pääsemme jatkamaan kasvua. Coaching tarjoaa mahdollisuuden tutustua omiin ajatus- ja toimintatapoihin puhumalla niistä luottamuksellisesti ääneen. Kun kuulemme omaa sisäistä dialogiamme, voimme paremmin tunnistaa asioita, joihin haluamme muutosta. Coaching toimii aina, kun sekä asiakas että valmentaja sitoutuvat yhteistyöhön. Asiakkaalta tulee tarve ja motivaatio ja valmentajalta tuki sekä muutoksen vaatimat työkalut. Lisätiedot:
|
Uutisia ja ilmoituksia>>
Artikkeli työyhteisösovittelusta Talouselämä-lehdessä
lisää>>
Tietoiskumme herättivät suurta kiinnostusta Uudista ja uudistu messuilla
Ristiriidoista ja puhumattomuudesta hedelmälliseen yhteistyöhön
- Case Lindström Oy
lisää>>
Arkisto>>
| Pasilankatu 2, 00240 Helsinki. Puh: +358 (0)9 756 8080. Fax: +358 (0)9 756 80880 |
Helena Marin