Arkisto
IC Insight -päivä
Vuosittain pari kertaa järjestettävä IC Insight -päivä pidettiin 28.11.2006
klo 13.00 - 16.30 IC Insightin tiloissa Pasilassa. Päivän teemana oli
yrityskulttuurin muutos ja CultureRoi-kehittämiskonseptin esittely.
Päivän osallistavan ohjelman avulla etsittiin yrityskulttuuriin uusia
näkökulmia ja ideoita hyödyntämällä CultureRoi-menetelmän harjoitteita.
Päivän ohjelmassa katettiin mm:
- Mitä yrityskulttuuri on
- Mikä yrityskulttuurin rooli on muutostilanteissa
- Miten yrityskulttuuri kehittyy ja muuttuu
- Mikä on johtajuuden rooli yrityskulttuurin muutoksessa
- Mikä on Culture ROI ja miten sen avulla kehitetään yrityskulttuuria
IC Insight päivään osallistui parisenkymmentä HR-vaikuttajaa lähes yhtä
monesta organisaatioista. Teemu Lehtosen alustus yrityskulttuurin
moninaisiin dimensioihin toimi hyvänä pohjana iltapäivän aikana tehdyille
ryhmätöille ja keskustelulle. Seppo Mäen ja Wiki Wikströmin vetämät
CultureRoi-harjoitteet koettiin erittäin mielenkiintoisiksi ja samalla myös
vaativiksi.
IC Insight verkostoituu - Kessu Ry tutustumassa IC Insightin toimintaan ja palvelukonsepteihin tiistaina 12.9.2006
Kessu Ry on organisaation kehittäjien ja suunnittelijoiden yhdistys, joka kokoaa yhteen henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita organisaation johtamisesta ja kehittämisestä.
Illan isäntä, Teemu J. Lehtonen luennoi noin parille kymmenelle kessulaisille strategisen kyvykkyyden, tuottavan työyhteisön ja osaamisen johtamisen teoriasta ja siitä miten IC Insightin luomia palvelukonsepteja ja malleja on implementoitu yritysmaailmassa.
Lehtosen esitys herätti vilkasta keskustelua ja antoi kessulaisille paljon uusia mielenkiintoisia asioita pohdittavaksi.
14. syyskuu 2006
Learning Network IC Insightin vieraana 11.9.2006. Illan teemana Psykologiset Sopimukset.
Learning Networkin 2006 syyskausi sai erittäin kiinnostavan startin kun Aku Kopakkala, Mehiläisen työpsykologian yksikön johtaja johdatti keskustelun psykologisten sopimusten maailmaan. Kiteytettynä työyhteisössä psykologisilla sopimuksella tarkoitetaan sitä odotusten kokonaisuutta, joka yksilöllä on organisaatiotaan kohtaan, ja toisinpäin.
Learngin Networkin syksyn 2006 tapaamisten teemana on : Tavoitteet, toiminta ja tulokset yksilön ja yrityksen näkökulmista. Lähdimme lähestymään teemaa yksilön näkökulmasta ja seuraavissa tapaamisissamme sitten laajennamme näkökulman ryhmään ja lopulta organisaatioon.
Jos haluat lisää tietoa learning networkista tai mukaan postituslistalle niin ota yhteyttä Petro Paunuun (etunimi.sukunimi[at]icinsight.com)
14. syyskuu 2006
Nimitysuutisia
Seppo Mäki aloittanut valmentajana, fasilitaattorina ja työnohjaajana
Seppo Mäki on aloittanut IC Insightissa valmennuskonsulttina, fasilitaattorina ja työnohjaajana 1.9.2006 lähtien. Sepolla on kokemusta erilaisten työyhteisöjen kehittämisestä 20 vuoden ajalta Italiasta ja Suomesta. Hän on toiminut sekä valmentajana että pastorina eri yhteisöissä.
-
"Sepon ainutlaatuinen kyky käsitellä työyhteisössä valitsevia ristiriitatilanteita ja löytää niihin toimivia ratkaisuja täydentää hyvin palvelupakettiamme. Välimeren alueen tempperamenttiset luonteenpiirteet ovat selvästikin koulineet Seposta todellisen konfrontaatioiden selvittäjän", perustelee Sepon valintaa IC Insightin perustaja Teemu J. Lehtonen.
-
"Minulla on ollut etuoikeus hankkia laajaa kansainvälistä kokemusta ihmisuhdevalmennuksesta ja työyhteisöjen kehittämisestä. Koen todella innoittavana mahdollisuuden olla täydentämässä IC Insightin todella vahvaa osaamista valmentajana, fasilitaattorina ja työohjaajana", kertoo Seppo Mäki.
Wiki Wikström HRD-konsultiksi
HRD-konsultiksi on 14.8.2006 alkaen nimitetty Wiki Wikström. Wikillä on pitkä kokemus kokonaisvaltaisesta henkilöstön ja organisaation
kehittämisestä. Viimeksi hän toimi Auria Oy:ssa HRD Managerina.
-
IC Insightin perustaja Teemu J. Lehtonen: "Wikin valinnassa painoi hänen vahva kokemuksensa ja pätevyytensä, mutta myös hänen persoonaansa liittyvä sopivuus tiimiämme täydentämään. Wikillä on aito ja vahva kiinnostus olla toteuttamassa asiakkaidemme haasteellisia kehitysprojekteja."
-
Wiki Wikström: "Tunnen hyvin henkilöstöhallinnon ja liiketoiminnan
kehittämistarpeet, ja olen iloinen päästessäni tarjoamaan toimivia ja
tuottavia ratkaisuja yritysten tarpeisiin. IC Insightin tuoteperheen pohjana oleva teoria on vankka ja hyväksi koettu ja tarjoaa hienot mahdollisuudet organisaation kehittämiseen."
Anni Horelli HRD-konsultiksi
HRD-konsultiksi on 7.6.2006 alkaen nimitetty ekonomi Anni Horelli. Annilla
on usean vuoden kokemus erilaisista henkilöstön ja organisaation
kehittämistehtävistä. Viimeksi hän toimi KK Valmennuskeskus Oy:ssä.
-
Teemu J. Lehtonen: "Annin energinen ote, positiivisuus, luonnollinen
asiakasorientoituneisuus sekä vankka asiantuntemus henkilöstön kehittämisen
eri osa-alueista tuovat paljon lisäarvoa asiakkaillemme ja myös mukavasti
piristää työyhteisöämme".
-
Anni Horelli: "On ollut rohkaisevaa jo nyt nähdä, miten innostuneita
asiakkaamme ovat palvelukonsepteistamme ja
kuinka he niiden avulla pystyvät kohdistamaan kehittämisresurssinsa
oikeisiin kohteisiin. IC Insightin ammattilaisten ja asiakkaiden
kanssa on ilo työskennellä."
13. syyskuu 2006
Kevättalvella 2005 olivat mittalaite-, konenäkö- ja valokuitutekniikan
alalla toimivassa Orbis Oy:ssä juuri päättyneet yt-neuvottelut. Tunnelma ei
ehkä ollut paras mahdollinen yrityksen aineettoman pääoman ja työviihtyvyyden kartoitukseen, mutta toisaalta kartoituksessa ei ainakaan
lakaistu tulevaisuuden haasteita maton alle.
Lue
koko artikkeli learningbusiness.fi -sivustolta >>
19. kesäkuu 2006
Uusien toimitilojen avajaiset saivat rytmikkään alun kun IC Insightin hallituksen puheenjohtaja Kyösti Laine ( rummut) yhdessä hallituksen jäsenen Patrick Furun (kontrabasso ja laulu) kanssa vastasivat juhlien erinomaisesta musiikillisesta annista.
Arkkitehti Steen Kalliksen suunnittelema toimisto sai juhlavierailta positiivisia kommentteja kuten myös toimitiloja koristavat Kristiina Lehtosen taidegrafiikat.
Päivän tunnelma oli ilonen ja kesäisen lämmin ja kiitos siitä kuuluu kaikille vieraillemme!
19. kesäkuu 2006
Teollisuuden punnitusjärjestelmiä ja vaakoja toimittava Raute Precision aloitti osaamisen strategisen kehittämisen yhdessä IC Insightin kanssa maaliskuussa 2006. Kevään aikana mitattu työyhteisön tilaa ja tuottokykyä kuvaava HUPO Index –luku osoittautui odotettua paremmaksi.
IC Insightin HUPO –menetelmällä henkilöstön kehittämiseen haetaan pidempiaikaista jatkuvuutta. HUPO-työkalu oli 1.12.2005 Raute Precision Oy:n toimitusjohtajana aloittaneelle Jarmo Ukonaholle hyväksi koettu valinta jo UPM-Kymmenen entisen sisaryhtiö Loparex Oy:n ajoilta.
- HUPO eroaa edukseen helpolla käytettävyydellä. Tulokset saadaan nopeasti ja ne ovat raportoitavissa oman organisaation avulla. HUPO on myös edullisempi kuin jotkin laajemmat tutkimukset, joiden raportoimista ei voi itse hoitaa, vertaa Ukonaho.
Sisäinen liikkuvuus kehittää
Ukonaho arvioi Raute Precisionin teollisuusviiteryhmässä yllättävän positiivisesti sijoittuneen HUPO Indexin johtuneen paitsi henkilöstön sisäisestä liikkuvuudesta myös henkilöstön korkeasta ammatillisesta koulutuksesta, joka yleisesti motivoi henkilöstöä.
- Siitä lähtökohdasta, ettei Raute Precisionilla entuudestaan ole ollut henkilöstön kehittämisohjelmaa, HUPO Index-luku oli hyvä. Se voi johtua siitä, että yrityksessä on intuitiivisesti tehty paljon asioita oikein, arvioi IC Insightin perustaja
Teemu J. Lehtonen.
- Raute Precisionin kaltaiseen yritykseen ei ole mahdollista rekrytoida valmiita osaajia, vaan taloon tulijat oppivat työssään, missä auttaa keskimääräistä toimivampi sisäinen liikkuvuus. Väitöskirjassani ”Organisaation osaamisen strateginen hallinta” osoitin, että kyvykkyyksien kehittämisessä keskeisintä on ihmisten liikkuminen eri tehtävissä, kertoo Lehtonen.
Vertailumahdollisuus muuhun teollisuuteen
Raute Precisionin kehitysjohtaja Rauno Ihatsu piti netissä täytettävää hyvin jäsenneltyä HUPO:a vaivattomana ja ajankäytöllisesti tehokkaana. Henkilöstön positiivinen suhtautuminen HUPO-tutkimukseen näkyi korkeana 89 prosentin vastaajamääränä sekä innokkuutena kuulla tutkimuksen tulokset.
- Ongelmana on ollut tällaisessa insinöörimaailmassa, ettei näitä henkilöstötutkimuksia ole voinut ottaa työkaluna. HUPO:n kokee selvästi järjestelmänomaisena työkaluna, jollaista aika harvoin tapaa täällä henkilöstöasioiden puolella – sellaisena, jonka insinöörikin ymmärtää, kiittelee Ihatsu.
- Aikaisemmissa kyselytutkimuksissa väittämät oli myös muotoiltu tavalla, joka antoi ihmisille mahdollisuuden käsittää sisältö ihan eri tavoin. HUPO:ssa sisältöasetelma oli mielestäni paljon selkeämpi.
Ihatsu piti HUPO:n etuna aiempiin samantapaisiin tutkimuksiin nähden myös mahdollisuutta vertailla tuloksia Suomen muuhun teollisuuteen.
- Esimerkiksi palkkaus tuli esiin negatiivisena tunnuslukuna, mikä olisi yrityksen kannalta negatiivinen asia ilman vertailua ulkopuoliseen vertausryhmään, jossa palkkaus on samalla tavalla heikoin tai toiseksi heikoin tunnusluku.
Muutosvaiheen seuranta helppoa
Raute Precisionilla on jo käynnistetty henkilöstökehityksen seuraava kehitysvaihe, jolla vastataan ongelma-alueisiin kehittämällä, edelleen tarkentamalla ja tunnistamalla niitä. HUPO Index –luku on eduksi jatkuvassa kehittämistyössä.
- HUPO Index on helposti verrattavissa aiempien mittausten lukuarvoihin kokonaisindeksinä ja erilaisissa ominaisuuksissa. HUPO Index -luvun muuttuminen tutkimusten välillä mahdollistaa asian seuraamisen ja puuttumisen niihin asioihin, joissa kehitys ei ole mennyt eteenpäin, hahmottelee Ihatsu.
Raute Precisionilla on meneillään merkittävä kulttuurinmuutosprosessi, jonka vaikutusten havaitsemiseksi toimitusjohtaja Ukonaho kaavailee seuraavan HUPO-mittauksen tekemistä puolen vuoden kuluttua. Muutosprosessin jälkeen HUPO-mittauksia tehdään vuoden välein.
HUPO-työkalua olivat aikanaan kehittämässä mm. UPM:n entinen henkilöstöpäällikkö, nyk. puutuotetoimialan toimialajohtaja Harald Finne sekä puutuotetoimialan kehitysjohtaja Laura Lares. Puutuotetoimialan pääkonttori sijaitsee Raute Precisionin kotikaupungissa Lahdessa.
13. kesäkuu 2006
Kevät on tuonut mukanaan muutoksia IC Insightissa.
Toimitusjohtajamme Jukka Kotkanen siirtyi muihin tehtäviin ja 1.3. alkaen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Hannu Salmensaari. Hän on toiminut aiemmin yrityksemme varatoimitusjohtajana ja tuotantopäällikkönä.
Sijaintimme on myös vaihtunut, sillä olemme 1.4.2006 alkaen muuttaneet
uusiin toimitiloihin Pasilaan. Toimitiloihimme Huolintatalossa on hyvät
kulkuyhteydet ja parkkipaikka sijaitsee aivan sisäänkäynnin edessä.
Katso kartalta.
Uudet yhteystietomme ovat:
IC Insight Ltd. Oy
Huolintatalo
Pasilankatu 2
PL 9
00241 Helsinki
Dun & Bradstreet on luokitellut IC Insight Oy:n korkeimpaan AAA-luokkaan.
AAA-luokituksen mukaisesti IC Insight Oy:n maksukyky vastata sitomuksistaan on erittäin hyvä. Korkeimpaan AAA-luokkaan kuuluu vain 3,46% suomalaisista yrityksistä.
D&B:n rating koostuu neljästä pääratingperusteesta
- toiminnasta,
- taustasta,
- taloudesta ja
- maksutavasta.
Näitä perusteita erikseen analysoimalla ja keskenään painottamalla päädytään lopulliseen luottokelpoisuusarvioon eli arvioon yrityksen kyvystä selviytyä liiketoimintaan liittyvistä sitoumuksista.
AAA-luokitus kertoo erityisesti uusille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme meidän vakavaraisuudesta ja lisää näin luottamusta.
Dun & Bradstreet on maailman johtava luottotietojen, markkinointitietojen sekä hankintojen hallintatietojen tuottaja.
Linkkejä

Tietoiskukoulutus uudesta yrityksen arvonmääritysmenetelmästä
IC Insight ja TulosAkatemia tarjoavat mahdollisuuden tutustua kehittyneeseen
yrityksen arvonmääritysmenetelmään, ICV eli IC Valuationiin 8.6. klo 9-13.
Kouluttajina ovat ICV –menetelmän kehittäjät: IC Insightin perustaja FT
Teemu J. Lehtonen ja KTT, DI Toivo Koski TulosAkatemiasta. Tilaisuus pidetään
Länsi-Pasilassa, Huolintatalossa (Pasilankatu 2). Koulutukseen voi ilmoittautua
29.5. asti sähköpostitse: petro.paunu[at]icinsight.com. Hinta (sis. aamukahvi
& lounas) on 45 euroa.
ICV eli Intellectual Capital Valuation
IC Valuation on syntynyt yhdistämällä yrityksen perinteisten arvonmääritysmenetelmien asiantuntemus uudempien voimavaroihin kohdistuvien menetelmien huippuosaamiseen. Uusi työkalu prosessoi yrityksen hallussa olevan potentiaalin osaamisvoimavarojen johtamisen, liiketoimintasuunnittelun ja reaalisten optioiden laskennan kokonaisuudeksi, jonka pohjalta esim. corporate venturing- tai yritysjärjestely toteutuvat menestyksekkäästi.
8. Kesäkuu 2006
osaamisen strategisen johtamisen ja työyhteisöjen kehittämisen alueelle.
Etsimällämme henkilöllä on ylempi korkeakoulututkinto, todennäköisesti
kasvatustieteen, psykologian, kauppatieteen tai tuotantotalouden alueelta. Tämän
lisäksi edellytämme kokemusta ja ammatillisia verkostoja HRD-alalta. Tärkeintä
on kuitenkin aloitteellisuus sekä kyky lähestyä asiakasta ja laatia aidosti
asiakasta hyödyttäviä ratkaisuja koko organisaatiomme resursseja hyödyntäen.
Valitsemillemme henkilöille tarjoamme
- alan parhaat ja kilpailukykyiset konseptit, työkalut ja toimintamallit
- mahdollisuuden oppia syvällisesti eri toimialojen business-logiikkaa
- mahdollisuuden kasvaa henkilöstön kehittäjästä strategisen henkilöstöjohtamisen
huippuasiantuntijaksi
- kunnollisen kiinteän peruspalkan sekä tuloksiin sidotun reilun bonuksen.
Viihtyisä toimipisteemme sijaitsee edustavassa ja persoonallisessa
Huolintatalossa, hyvien liikenneyhteyksien Pasilassa. Visionamme on olla
HRD-alan houkuttelevin työnantaja ja yhteistyökumppani.
Tule tekemään visiostamme totta!
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 31.5.2006
mennessä tj. Hannu Salmensaarelle osoitteeseen IC Insight Oy, PL 9, 00241
Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen hannu.salmensaari[at]icinsight.com.
Lisätietoja toimenkuvasta ja tehtävistä antaa Teemu J. Lehtonen 040-720
7546 tai teemu.lehtonen[at]icinsight.com .

IC Insightin perustaja Teemu J. Lehtonen luennoi Osaamisen johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa -seminaarissa 30.-31.5.2006
IC Insightin perustaja Teemu J. Lehtonen on kutsuttu puhujaksi Osaamisen johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa -seminaariin. Seminaarin järjestäjänä toimii Management Events ja se pidetään 30.-31.5.2006 Palace Gourmet'ssa, Helsingissä.
Seminaarissa osaamisen johtaminen tuodaan juhlapuheista ja strategiasta arjen prosesseihin, konkreettisiin työkaluihin ja esimiestyöhön. Tapahtumassa kuullaan myös muiden asiantuntijoiden puheenvuoroja edistyksellisten yritysten toimintatavoista.
Pääteemat:
- Osaamisen johtaminen strategiasta jokapäiväiseksi toiminnaksi
- Asiantuntijoiden motivoiminen, sitouttaminen, valmentaminen ja kehittäminen
- Osaamisen johtamisen mittarit ja työkalut
- Esimiehen rooli osaamisen johtamisessa
- Huippuosaamisen kehittäminen
Voit tutustua seminaariin tarkemmin tästä
30. Toukokuu 2006
HUPO Mapper - Menetelmä vaikuttavaan osaamisen kehittämiseen
IC Insight järjesti 11.5.2006 teemapäivän aiheesta "HUPO Mapper – yrityksen osaamisvoimavarat hallintaan.” Tapahtumassa oli paikalla kolmisenkymmentä osallistujaa sekä yritys- että julkisen hallinnon puolelta. Tilaisuus oli samalla ensimmäinen uudessa toimitalossa järjestetty IC-päivä. Tapahtuman puhujina olivat Teija Snicker-Järvinen
Tieliikelaitoksesta, Katja Korhonen Tradeka Oy:stä sekä Teemu J. Lehtonen järjestäjän puolelta.
Lue lisää tapahtumasta
11. Toukokuu 2006
Henkinen pääoma 2004 -tutkimus osoitti: Kehityskeskustelut kohottavat tehokkaimmin yrityksen henkistä pääomaa
Henkinen pääoma 2004- tutkimuksen tulokset julkistettiin seminaarissa 21. lokakuuta
IC Insight Oy. julkisti tulokset juuri valmistuneesta Henkinen pääoma 2004 -tutkimuksesta seminaarissa 21.10. Helsingissä. Fujitsu Invian tiloissa pidetty seminaari kokosi noin 40 osallistujaa eri yrityksistä.
Keväällä 2004 käynnistetyn tutkimuksen tavoitteena oli saada lisää tietoa henkisen pääoman tilasta yrityksissä ja verrata uusia tuloksia vuonna 2002 toteutetun vastaavan tutkimuksen (Teollisuuden henkinen pääoma ja tuottavuus) tuloksiin. Tutkimus käsitti kokonaisuudessaan 30 Suomen suurimpiin kuuluvaa yritystä ja lähes 8000 vastaajaa eri elinkeinoelämän aloilta. Tutkimus suoritettiin IC Insightin Human Potential Index -mielipidemittauksen avulla.
Kehityskeskustelut osoittautuivat tutkimustulosten perusteella merkittävimmäksi yksittäiseksi tekijäksi, jolla yrityksen indeksilukua voidaan merkittävästi nostaa. Kehityskeskustelun käyneiden indeksiluvut olivat kautta linjan selkeästi paremmat kuin niillä, jotka eivät olleet käyneet kehityskeskustelua esimiehensä kanssa.
- On hyvin harvoja asioita, joihin kehityskeskustelulla ei olisi vaikutusta. Panostamalla yrityksen kehityskeskustelujen oikeaan hoitamiseen, voidaan vaikuttaa lähes kaikkeen! IC Insightin tutkimusjohtaja FT Teemu J. Lehtonen painotti.
Ikäryhmistä eniten positiivista muutosta kahden vuoden sisällä on tapahtunut 21-30 –vuotiaiden sekä 51-60 –vuotiaiden ikäryhmissä, joiden indeksiluvut olivat selvästi nousseet. Lehtonen tulkitsi tämän olevan seurausta siitä, että viime vuosina on kasvavassa määrin kiinnitetty huomiota ikäjohtamisen kehittämiseen.
3. Lokakuu 2005

Learning Network 10.3.
"Strategiakartta ja organisaatiopääoma" teemana Learning Network -tapaamisessa 10. maaliskuuta
Learning Networkin kevätkausi alkaa torstaina 10.3. klo 13-16 pidettävällä tapaamisella, jossa Teemu Lehtonen alustaa aiheesta Strategiakartta ja organisaatiopääoma. Teemu on väitellyt organisaation osaamisen strategisesta hallinnasta ja valmentanut ja tutkinut yrityksiä tähän liittyen jo useita vuosia.
Miten voi määritellä aineettoman pääoman käyttövalmiutta? Löytyykö perusteita? Löytyykö systemaattista tapaa, joka tukisi päätöksentekoa?
Isäntänä on Cai Talvio ja paikkana UPM-Kymmene, Etelä-Esplanadi 2.
10. Maaliskuu 2005

Kehittyvä johtoryhmä -tutkimus
Kehittyvä johtoryhmä -tutkimus kartoittaa johtoryhmien toimivuutta ja kehittämistarpeita.
Johtoryhmän haasteellinen tehtävä on johtaa yritystä menestyksekkäästi myös kiristyvässä kilpailutilanteessa. Johtoryhmät tunnistavat usein kehittämistarpeita työskentelytavoissaan.
IC Insight on käynnistämässä projektia, jossa kartoitetaan yritysten johtoryhmien toimivuutta ja kehittämistarpeita. Samalla selvitetään myös johtoryhmätyöskentelyn vaikutusta yrityksen tuloksentekokykyyn. Tutkimus toteutetaan Human Potential Index -mittauksena (HUPO), joka ilmaisee kuinka tehokkaasti johtoryhmän suorituspotentiaalia hyödynnetään.
HUPO-menetelmää on käytetty menestyksekkäästi henkilöstön kehittämisen apuvälineenä kymmenissä yrityksissä kautta maailman. HUPO-raportointijärjestelmä kertoo yleistuloksen selkeänä indeksilukuna ja mahdollistaa myös tarkemmat analyysit johtoryhmätyöskentelyn kehittämishaasteista. Samalla voidaan verrata yksittäisen johtoryhmän tulosta suhteessa tutkimuksen kokonaistuloksiin.
Tutkimus toteutetaan kevään 2005 kuluessa web-kyselynä. Kutsumme sinut ja johtoryhmäsi osallistumaan tähän projektiin. Osallistuminen on maksutonta.
Osallistuva johtoryhmä saa
- kirjallisen yhteenvedon, jossa verrataan yrityksesi johtoryhmän tuloksia koko tutkimuksen keskiarvoihin
- ytimekkään palauteworkshopin, jossa analysoidaan johtoryhmänne tuloksia
- kutsun päätösseminaariin, jossa työstetään tutkimuksen tuloksia ja osaamisen johtamisen ajankohtaisia kysymyksiä
- vuoden käyttöoikeuden web-järjestelmään, jota voidaan hyödyntää johtoryhmätyöskentelyn kehittämisessä
Voit varmistaa yrityksesi mukana olon ottamalla yhteyttä p. 09-888 2937 tai 050-9102 792/ Armi Rautajoki.
4. Maaliskuu 2005

HR Summit 2005
HR Summit 2005 - henkilöstöjohdon kutsuvierastapahtuma 1.-2.2. Finlandia-talolla
HR Summit 2005 on tapahtuma suurten ja keskisuurten yritysten sekä julkishallinnon henkilöstöjohdolle. Tapahtuma tarjoaa monipuolisesti tietoa ja uusia näkökulmia kiinnostavista henkilöstöjohtamiseen liittyvistä aiheista.
Olet tervetullut kuuntelemaan IC Insightin pienseminaaria 1.2. klo 9.55-10.15, jonka aiheena on: "Strateginen kyvykkyys ja HR - Tuottavuutta ja tuloksentekoa henkilöstöjohtamisen keinoin!" Pienseminaarissa IC Insight Oy:n perustaja ja tutkimusjohtaja FT Teemu J. Lehtonen kertoo henkilöstöjohdon roolista yrityksen strategisten tavoitteiden saavuttamisessa.
Osastollamme (nro 18) näet ja kuulet lisää IC Insightin ratkaisuista, kuten konsultointipalveluistamme sekä Human Potential Index –mielipidetutkimuksesta, joka perustuu vankkaan teoriaan ammatillisesta suoritusvalmiudesta. HUPO-kyselyyn vastaamista tapahtumaosallistujat voivat kokeilla jo ennen tapahtumaa web-kyselyn avulla, joka lähetämme sähköpostitse tammikuun alkupuolella. Kyselyn tulokset ovat nähtävissä messuosastollamme.
Tule osastollemme keskustelemaan myös IC Gateway -järjestelmästä, joka on tehokas ratkaisu kehityskeskustelujen, osaamisen ja tiedon hallintaan! Lisäksi tutustut IC 360 -menetelmään, jonka avulla voit kehittää avainhenkilöiden johtamistaitoja ja työyhteisövalmiuksia.
3. Joulukuu 2004

Tuottavuutta kehityskeskustelujen tehostamisella!
Kehityskeskustelut ja tietojärjestelmät -seminaari 16.11. Innopolissa
Kehityskeskustelujen käyminen on vaikuttavin yksittäinen asia tai toimenpide, jolla työyhteisön toiminnan tehokkuutta voidaan kehittää.
Seminaarissamme kuulet kokeneiden konsulttien näkemyksiä kehityskeskustelujen tehostamisen ja osaamisen hallinnan haasteista. Mukana on mm. Helka Pirinen, KPMG ja Tuuli Naulapää, VR.
Kehityskeskusteluista saadaan olennaisesti enemmän irti, jos ne kytketään yrityksen strategiseen ohjaukseen ja vuosisuunnitteluun tietojärjestelmän avulla. IC Insight on kehittänyt IC Gateway -nimisen web-ratkaisun, jolla kehityskeskustelut voidaan nostaa uuteen teholuokkaan. Tästä kuulet kokemuksia Raflatac Groupilta ja Rolls-Royce Oy Ab:lta.
22. Lokakuu 2004

Yrityksen kyvykkyys lähtee ihmisistä
Henkinen pääoma 2004 -tutkimuksen tulokset julkistetaan seminaarissa 21.10. Fujitsulla
Henkinen pääoma 2004 -tutkimuksen tulokset julkaistaan torstaina 21.10.2004 pidettävässä loppuseminaarissa Helsingissä. Kutsuvierastapahtuma järjestetään Fujitsun toimitiloissa Pitäjänmäellä (Valimotie 16) klo 12.30 alkaen.
Fujitsun ja IC Insightin järjestämä Henkinen pääoma -seminaari pureutuu HR:n ajankohtaiseen haasteeseen: Miten aineettomasta pääomasta päästään mitattaviin tuloksiin?
Menestyvissä organisaatioissa strategisen ydinosaamisen tunnistaminen, kehittäminen ja mittaaminen on olennainen osa liiketoimintaa. Silti IC Insightin toteuttama Henkinen pääoma 2004 -tutkimus paljastaa, etteivät edes kehityskeskustelut ole kaikkien yritysten arkipäivää.
Kattavan kuvan osaamisen kehittämisen nykytilasta suomalaisissa yrityksissä avaavat Henkinen pääoma 2004 -tutkimustulokset. Asiantuntijamme antavat eväitä tavoitteelliseen muutokseen ja kertovat käytännön kokemuksiaan onnistuneesta osaamisen kehittämisestä.
21. Lokakuu 2004

IC Insight valtion palvelutuottajaverkostoon
IC Insight hyväksytty valtion palvelutuottajaverkostoon
Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointiohjelma on hyväksynyt IC Insightin tarjoaman Human Potential Index -palvelun valtion palveluntuottajaverkostoon työyhteisön kehittämisen palveluksi. Valtiokonttori antoi jo aiemmin hyväksyntänsä em. palvelun käyttämisen myös ikäjohtamisen alueella valtionhallinnon organisaatioissa.
Palveluntuottajaverkoston tavoitteena on tuottaa keskitetty tieto työhyvinvointipalvelujen tuottajista valtion virastojen, laitosten ja liikelaitosten hyödynnettäväksi. Valtion virastot ja laitokset voivat hakea työyhteisön kehittämishankkeisiin Kaiku-rahaa. Rahoitusta voidaan myöntää hankkeisiin, jotka edistävät työhyvinvoinnin johtamis- ja esimiestaitoja, ikääntyvien työntekijöiden pysymistä mukana työelämässä ja työyhteisön toimivuutta.
Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointiohjelman toimesta arvioidut ja hyväksytyt palveluntuottajat ovat nähtävillä Kaiku-ohjelman verkkosivuilla osoitteessa:
www.kaikuohjelma.fi
18. Lokakuu 2004

Human Potential Index -tutkimus käyttöön Uponor-konsernissa
IC Insight toteuttaa Human Potential Index -tutkimuksen Uponor-konsernille
Uponor-konserni ja IC Insight Ltd. ovat sopineet Human Potential Index -mittauksen toteuttamisesta Uponor-konsernin henkilöstölle syksyn 2004 aikana. Samalla HUPO-tutkimus on valittu konserniin jatkuvan kehittämisen työkaluksi.
Kyselyllä mitataan henkisen pääoman tilaa ja Uponorin arvojen toteutumista globaalisti eri yksiköissä. Konsernin henkilöstömäärä on yhteensä n. 5000 henkilöä. Tutkimus toteutetaan eri maissa 13 kielellä ja tutkimusmenetelmänä käytetään sekä web-kyselyä että paperilomakkeita.
18. Lokakuu 2004

Learning Network
Syksyn ensimmäinen Learning Network -tapaaminen 21.9. Helsingissä
Learning Network-verkoston syyskausi käynnistyy tapaamisella 21.9. Helsingissä. Iltapäivän teemasta "Synergiaa sisäisestä tiedonkulusta" alustaa IC Insightin toimitusjohtaja Jukka Kotkanen. Tilaisuuden emäntänä toimii Sabina Brunou ja paikkana on Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy (Erottajankatu 5 A, Helsinki).
Osallistujia pyydetään tutustumaan etukäteen Mintzbergin Organigraphs-artikkeliin. Artikkelin saa tarvittaessa alustajalta etukäteen.
Artikkeliin liittyy seuraava ennakkotehtävä: mieti a) mikä toimintamalli on sinulle yleisin ja b) milloin sinun/tiimisi kannattaisi organisoitua toisella tavalla.
30. Elokuu 2004

IC Monitor -päätösseminaari
IC Monitor -hankkeen päätösseminaari 10.6. Hankenilla
IC Insight Ltd. Oy ja TEKES käynnistivät keväällä 2004 hankkeen nimeltä IC Monitor, jonka tarkoituksena oli vahvistaa liiketoiminnan johtamisen ja henkilöstövoimavarojen hallinnan välistä yhteyttä. Hankkeen tavoitteena oli kytkeä yrityksen strategia ja liiketoiminnan tavoitteet ihmisten ja osaamisen johtamiseen.
Hankkeen tuloksista kerromme hankkeen päätösseminaarissa, joka pidetään torstaina 10. kesäkuuta klo 12-16 HANKENin (Svenska Handelshögskolan) päärakennuksessa, Arkadiankatu 22, Helsingissä.
Vaikka yrityksesi ei olisi osallistunut hankkeeseen, olet tervetullut mukaan seminaariin kuulemaan osallistuneiden yritysten kokemuksista sekä hankkeen tuloksista!
Seminaarissa esillä seuraavat teemat:
Mitä opimme keväällä 2004?
- Strategisen kartan laatiminen
- Strategisen kartan käyttö sisäisen (henkilöstö ja toimintatavat) ja ulkoisen (asiakas) "mittaamisen" ohjaajana
- Strategisen kyvykkyyden ja ammatillisen osaamisen mallinnus osana strategiatyötä
- Toimiva työyhteisö ammatillisen osaamisen varmistajana
- Toimiva työyhteisön, osaamisen ja tuloksentekokyvyn suhde
- Tekniikan ja työkalujen tarpeesta
Opittua taustoitetaan mukana olleiden yritysten case-esimerkeillä.
31. Toukokuu 2004

Human Potential Index paras aineettoman pääoman mittausmenetelmä
IC Insight aineettoman pääoman hallinnan kärkikastia
Talouselämä-lehden päätoimittaja Antti Mikkonen kirjoittaa pääkirjoituksessaan (10/2004) otsikolla "Aineeton pääoma on suuri sumutus" aineettoman pääoman analysoinnin ja arvottamisen vaikeudesta. Parhaasta löytämästään menetelmästä hän kirjoittaa näin:
"UPM-Kymmenen korrelaatiolaskelmat siitä, että henkilöstön tyytyväisyyden ja yksikkötulosten välillä on riippuvuutta, lienevät parasta, mihin nykyisillä mittausmenetelmillä on päästy."
Tällä hän viittaa UPM-Kymmenen käynnistämään monivuotiseen tutkimus- ja tuotekehitysprojektiin, jonka tuloksena syntyi IC Insight Ltd. Oy:n hallinnoima Human Potential Index (eli HUPO) -menetelmä. Juuri ilmestynyt UPM Yritysvastuuraportti 2003 kertoo aiheesta seuraavaa:
"Vuodesta 1997 lähtien UPM:llä on tutkittu työilmapiiriä ja selvitetty paikallisia kehityskohteita säännöllisin mielipidemittauksin. Osa niistä on tehty käyttämällä alun perin UPM:llä kehitettyä työkalua nimeltään Human Potential Index (HUPO). Kyselyjen tulosten perusteella lasketaan indeksiluku. HUPO-indeksillä on voitu osoittaa, että yksiköiden taloudellisilla tulosvaihteluilla ja mielipidemittausten tuloksilla on selvä korrelaatio. Mielipidemittaukset auttavat toiminnan kehittämisessä ja edistävät hyvinvointia työssä."
30. Maaliskuu 2004

UPM Yritysvastuukysely
IC Insight kartoittaa yritysvastuun toteutumista UPM:ssä
Isossa-Britanniassa on aloitettu hanke, jonka avulla on määrä luoda toimivia mittareita konsernin yritysvastuun toteutumisen seurantaan. Tässä pilottiprojektissa tarkastellaan UPM:n ympäristö-, yhteiskuntavastuu-, henkilöstö- sekä työterveys- ja työturvallisuuspolitiikkojen sisältämiä asioita. Projektin piiriin kuuluvat UPM:n Isossa-Britanniassa olevat paperitehtaat, Puutuotetoimialan ja puunhankintayhtiö Tilhillin toiminnot. Hankkeen valmistuttua siitä saatuja oppeja on aikomus soveltaa myös muualla UPM:ssä.
Aluksi selvitetään henkilökuntakyselyllä, kuinka eri politiikkoihin liittyvät asiat on yhtiössä hoidettu. Mukana ovat myös niihin liittyvät riskit ja mahdollisuudet. Kyselyn tulosten perusteella määritellään tavoitteet ja niille mittarit, joilla tavoitteiden toteutumista voidaan seurata.
Lähde: UPM Yritysvastuuraportti, 2003.
30. Maaliskuu 2004

Personnel Balance 2004
Personnel Balance 2004 –tapahtuma 4.5. Wanhassa Satamassa
Personnel Balance 2004 –tapahtuma järjestetään 4.5. klo 8.30-17.00 Helsingin Wanhassa Satamassa (Pikku Satamakatu 3-5).
PERSONNEL BALANCE 2004 - ''Työhyvinvointi yrityksen strategisena menestystekijänä''
Tarjoaa ratkaisuja johtamisen haasteisiin ja työhyvinvoinnin kehittämiseen. Korkeatasoinen seminaariohjelma ja asiantuntijoiden puheenvuorot pureutuvat syvälle henkilöstön työhyvinvointiin. Esillä ovat mm. seuraavat kysymykset: Miten auttaa henkilöstöä jaksamaan? Kuinka työilmapiiri vaikuttaa organisaation tulokseen ja yrityskuvaan?
Tervetuloa tutustumaan IC Insightin palvelutarjontaan osastolla E145.
Olet tervetullut myös kuuntelemaan tietoiskuamme ''Strateginen kartta henkilöstön kehittämisen suunnannäyttäjänä'', jonka pitää tutkimusjohtaja Teemu Lehtonen, Research & Product Development, IC Insight Ltd.Oy.
23. Maaliskuu 2004

Learning Network
Organisaation arvot esillä Learning Network –tapaamisessa 23.3. Helsingissä
Seuraava Learning Network -tapaaminen järjestetään 23.3. klo 13-16 Fujitsun tiloissa Helsingin Pitäjänmäellä. Teemasta Arvoja tavoittamassa alustaa Tietotekniikan liiton Etiikan ryhmän puheenjohtaja Kari Kaipainen. Tapaamisen emäntänä toimii Terhi Ogbeide Fujitsu Inviasta.
Ohjelma:
13.00-13.15 Tervetuloa, Jukka Kotkanen, IC Insight Oy ja Terhi Ogbeide, Fujitsu
13.15-14.15 Arvoja tavoittamassa, matkaoppaana Kari Kaipainen, Tietotekniikan liiton Etiikan ryhmän puheenjohtaja
14.15-15.00 Arvopesulla - ryhmien työskentelyä
15.00-15.45 Ryhmien työskentelyn yhteenveto
15.45-16.00 Mitä tästä opimme?
Talo tarjoaa purtavaa, mutta jos haluat, tuo matkaevääksi ja ryhmätyöskentelyn materiaaliksi oman organisaatiosi nykyiset (ja entiset) arvot.
26. Helmikuu 2004

Henkinen pääoma 2004 -tutkimus
Henkinen pääoma 2004 -tutkimus tuo vertailutietoa eri elinkeinoelämän sektoreilta
IC Insight käynnistää keväällä 2004 projektin, jonka tavoitteena on kartoittaa yritysten henkisen pääoman tilaa ja perehtyä sektoreiden välisiin eroihin. Mukaan tutkimukseen pyritään saamaan vähintään neljä yritystä kultakin elinkeinoelämän sektorilta, jotta saadaan riittävän edustava vertailuaineisto kultakin sektorilta. Osallistuminen tutkimukseen on maksutonta. Tutkimuksen tulokset julkistetaan 7. syyskuuta 2004 pidettävässä tutkimuksen päätösseminaarissa.
27. Tammikuu 2004

Learning Network
Itsensä johtaminen teemana Learning Network –tapaamisessa 26.1. Espoossa
Vuoden ensimmäinen Learning Network -tapaaminen järjestetään 26.1. klo 13-16 Nokian tiloissa Espoossa. Teemana on Itsensä johtaminen, josta alustaa KT Helena Åhman Mercuri Urvalista. Åhman väitteli tohtoriksi samasta aiheesta elokuussa 2003. Tapaamisen isäntänä toimii Andreas Forsberg.
14. Tammikuu 2004

Strategic Capability Insight
IC Insightin palvelukonsepti laajenee uudella tuotteella
IC Insight on laajentanut palvelukonseptiaan ja kehittänyt Strategic Capability Insight -kyselyn. Kyselyn rakenne ja toteutustapa sovitetaan asiakasyrityksen ja sen toimialan rakenteeseen. Tavoitteena on sekä mallintaa ja kuvata yrityksen omat osaamisvoimavarat että verrata yrityksen osaamisvoimavaroja toimialan muihin toimijoihin. Strategic Capability Insight -kysely antaa arvokasta tutkimustietoa esim. strategiaprosessin tai yritysjärjestelyiden pohjaksi. Konseptin soveltaminen eri toimialoilla aloitetaan keväällä -04.
14. Tammikuu 2004

1.10.2003
Tekes rahoittajaksi IC Monitor -hankkeeseen
Teknologian kehittämiskeskus TEKES osallistuu rahoittajana IC Insightin käynnistämään IC Monitor -hankkeeseen. IC Monitor on on kansainvälisille markkinoille tarkoitettu strategisen suunnittelun ja johtamisen väline, joka mahdollistaa hajallaan olevan informaation kokoamisen johtamisen kannalta merkitykselliseen muotoon. Ratkaisun ansiosta päätöksenteko voidaan kytkeä osaamisvoimavarojen johtamiseen operatiivisella tasolla. Hankkeeseen kuuluu HUPO-mallin mukainen kansainvälinen otostutkimus sekä hankkeeseen osallistuvien yritysten kanssa työstettävä tuotemäärittely ja prototyyppi. Hanke käynnistyy tammi-helmikuussa 2004.
14. Tammikuu 2004

E-Learning konferenssi
Teemu J. Lehtonen puhuu ke 12.11. 2003 E-Lerning konferensissa Espoon Meripuistossa aiheesta ”Yrityksen kasvu & ammatillinen kasvu – tähtäimessä verkko-oppimisen strategia
Teemu J. Lehtonen puhuu konferenssissa aiheesta ”Yrityksen kasvu & ammatillinen kasvu – tähtäimessä verkko-oppimisen strategia”.
Hän käsittelee seuraavia asioita:
- Ammatillinen substanssi
- Osaamisen määrälliset ja laadulliset tarpeet
- Kasvuprosessi
- Yksilöntarpeet
Aika ja paikka: ke 12.11. 2003, Meripuisto, Espoo, klo 13.00, kokoustila 5.
Suomen suurimmaksi yrityssektorin e-learning-tapahtumaksi kasvanut e-learning-konferenssi järjestetään nyt toista kertaa. Näiden kahden konferenssipäivän aikana löydät saman katon alta tuoreimmat esimerkit alan kehityksestä ja yritysten kokemuksista. Mukana ovat tuoreimmat caset, e-learningin parhaat asiantuntijat sekä palveluntarjoajat. Onko Suomi jäänyt kansainvälisen kehityksen junasta, vai löytyvätkö parhaat käytännöt sittenkin kotimaisista yrityksistä? Kotimaisten osaajien lisäksi tapahtumassa on mukana useita kansainvälisiä huippuasiantuntijoita kertomassa kokemuksiaan ja näkemyksiään e-oppimisesta.
15. Lokakuu 2003

IC Insight -päivä 20.11. Tampereella
"Oikeat kehityskohteet - avain parempaan ilmapiiriin ja tulokseen" IC Insight -päivä 20.11. Tampereella
"Oikeat kehityskohteet - avain parempaan ilmapiiriin ja tulokseen"
Miten suuntaat henkilöstön kehittämistoimet oikein?
Entä miten löydät oikeat kehityskohteet yrityksessäsi?
IC Insight -päivä järjestetään torstaina 20.11. klo 10-14 Raflatac Oy:n tiloissa Tampereella.
Ohjelma
10.00 Nonstop kahvit
10.15 Tervetuloa
Alkupuheenvuorot Juha Virmavirta, Jukka Kotkanen
10.30 Case Kalmar Tampere
"Human Potential Index -tutkimuksen toteutus, kehitystoimet ja tulokset",
HR Manager Katja Mecklin
Kalmar Industries Oy Ab,
11.10 Case Raflatac
"Tutkimuksesta käytännön toimiin"
HR Development Manager Tiina NousiainenRaflatac Group
11.50 Ryhmätyö kehittämisen haasteista ja yhteenveto päivästä
Teemu Lehtonen, Ph.D., Research & Development Manager, IC Insight Ltd.
13.00 Lounas
15. Lokakuu 2003

Rolls-Royce osaamisen hallinnan johtamisjärjestelmä
IC Insight Ltd. Oy toimittaa Rolls-Royce Oy Ab:lle osaamisen hallinnan johtamisjärjestelmän.
IC Insight Ltd. Oy toimittaa Rolls-Royce Oy Ab:lle osaamisen hallinnan johtamisjärjestelmän. Projektissa kehitetään Rolls-Roycen kehityskeskusteluprosessia niin, että sen kautta voidaan kytkeä osaamisen hallinta yrityksen strategisiin tavoitteisiin. Toinen keskeinen tavoite projektissa on strategisen osaamisen sisällön määrittämisessä ja osaamiskartoituksen tekemisessä. Myös esimiesvalmennuksella on tärkeä rooli uudistetun johtamiskäytännön jalkauttamisessa. Ensimmäiset kokemukset järjestelmästä on tarkoitus saada vielä vuoden 2003 puolella.
22. Syyskuu 2003

Learning Network 2003
Learning Network syksyn 2003 tapaamiset.
Tämän syksyn Learning Network tapaamiset:
Aika: 21.10. klo 13-16 (ilmoittautumiset osoitteeseen jukka.kotkanen@icinsight.com viimeistään 14.10.)
Paikka: UPM-Kymmene
Aihe: Mitä YT-neuvottelujen jälkeen?
- mitä ketteryysvaatimukset aiheuttavat organisaatioille?
- miten paljon organisaatiota voi trimmata terveellä tavalla?
- työntekijöiden tuki ja tulevaisuususkon rakentaminen
Aika: 11.11. klo 13-16 (ilmoittautumiset osoitteeseen jukka.kotkanen@icinsight.com viimeistään 4.11.)
Paikka avoin - ehdotuksia otetaan vastaan!
Aihe: Itsensä johtaminen, coachaus, mentorointi vs. kollektiivin antama tuki kehittämiseen - miksi joko tai ajattelu vallitsee?
Steering groupiin on tullut joitain muutoksia. Tiina Nousiainen jättää steering groupin Tampereen hankalan maantieteellisen sijainnin johdosta. Hänen tilalleen on kutsuttu mukaan Irmeli Kalliosalmi Markkinointi-instituutista. Irmeli on ollut verkoston aktiivijäsen alusta alkaen. Jukka Kotkanen tulee toimimaan infovastaavana tämän toimitakauden.
Vuoden 2003 Learning Networkia toteutetaan seruaavan Steering Group kokoonpanon voimin:
Irmeli Kalliosalmi, Markkinointi-instituutti
Jukka Kotkanen, IC Insight
Terhi Ogbeide, FujitsuInvia
Sabina Olin, Castrén & Snellman
Cai Talvio, UPM-Kymmene
15. Syyskuu 2003

E-Learning konferenssi
Teemu J. Lehtonen puhuu E-Learning konferenssissa Espoon Meripuistossa.
Teemu J. Lehtonen puhuu konferenssissa aiheesta ”Yrityksen kasvu & ammatillinen kasvu – tähtäimessä verkko-oppimisen strategia”.
Hän käsittelee seuraavia asioita:
- Ammatillinen substanssi
- Osaamisen määrälliset ja laadulliset tarpeet
- Kasvuprosessi
- Yksilöntarpeet
Aika ja paikka: ke 12.11. 2003, Meripuisto, Espoo, klo 13.00, kokoustila 5.
Suomen suurimmaksi yrityssektorin e-learning-tapahtumaksi kasvanut e-learning-konferenssi järjestetään nyt toista kertaa. Näiden kahden konferenssipäivän aikana löydät saman katon alta tuoreimmat esimerkit alan kehityksestä ja yritysten kokemuksista. Mukana ovat tuoreimmat caset, e-learningin parhaat asiantuntijat sekä palveluntarjoajat. Onko Suomi jäänyt kansainvälisen kehityksen junasta, vai löytyvätkö parhaat käytännöt sittenkin kotimaisista yrityksistä? Kotimaisten osaajien lisäksi tapahtumassa on mukana useita kansainvälisiä huippuasiantuntijoita kertomassa kokemuksiaan ja näkemyksiään e-oppimisesta.
12. Syyskuu 2003

IC Insight case Raflatac Oy/UPM-Kymmene
IC Insight case Raflatac Oy/UPM-Kymmene esillä Personnel Balance "Ammatillinen osaaminen ja yksilön toimintakyky" -seminaarissa 13.5.2003 Wanhassa Satamassa.
Seminaarissa puhuu aiheesta "Sitouttamisesta sitoutumiseen: mikä tekee yrityksestä houkuttelevan?" - filosofi, valtiotieteen tohtori Maija-Riitta Ollila.
Case- esimerkkeinä ovat mukaana:
"Luovan yhteisön johtaminen" Case: Kansallisteatteri - pääjohtaja Maria-Liisa Nevala
"Henkisen pääoman mittaaminen" Case: Raflatac Oy / UPM Kymmene - Manager, Organizational Development Tiina Lähepelto.
Aika: 13.5.2003, klo 15:00-16:50
Paikka: Wanha Satama, Sali F
8. Toukokuu 2003

IC Insight tietoiskut Personnel Balance tapahtumassa
IC Insight järjestää kaksi tietoiskua Personnel Balance tapahtumassa 13.5.2003 Wanhassa Satamassa. Ilmoittautu mukaan!
Ensimmäisen tietoiskun aiheena on "Henkisen pääoman johtaminen" ja sen vetäjänä on IC Insight kehitysjohtaja, FT Teemu J. Lehtonen.
Käsiteltäviä aiheita:
- Mitä on henkinen pääoma?
- Henkisen pääoman suhde yrityksen tulokseen
- Henkisen pääoman johtamisen tehtävät
- Strategisen kyvykkyyden johtaminen
- Osaamisen johtaminen. Mittaus ja kehittäminen.
Paikka: Wanha Satama, tietoiskukabinetti E107
Aika: 11:30-11:50
Toisen tietoiskun aiheena on "Sosiaalisen pääoman mittaaminen ja kehittäminen". Tietoiskun vetäjänä on IC Insight toimitusjohtaja, DI Jukka Kotkanen
Käsiteltäviä aiheita:
- Sosiaalinen pääoma yrityksen pääomarakenteessa
- Sosiaalisen pääoman teoria
- Sosiaalisen pääoman mittaaminen
- Sosiaalisen pääoman kehittäminen
Paikka: Wanha Satama, tietoiskukabinetti E107
Aika: 14:30-14:50
8. Toukokuu 2003

Personnel Balance 2003
Personnel Balance 2003 13.5.2003, Wanha Satama. "Työhyvinvointi yrityksen strategisena menestystekijänä"
Terve työyhteisö on kuin yritysrahasto. Väärin hoidettuna se ei tuota voittoa, mutta kun siihen panostaa ja sijoittaa oikein, tulokset puhuvat puolestaan. PERSONNEL BALANCE 2003 -asiantuntijafoorumi tarjoaa yritysten ja yhteisöjen johdolle ratkaisuja organisaation työhyvinvoinnin kehittämiseen sekä ylläpitämiseen.
Työhyvinvointi on investointi, joka rikastuttaa yrityksesi arkea ja näkyy voittoina tuloksessa vuodesta toiseen.
Kovatasoinen ohjelmasisältö
PERSONNEL BALANCE 2003 -tapahtuma tarjoaa kattavan näyttelyn lisäksi monipuolisen ja syvälle luotaavan ohjelmallisen sisällön. Keskitymme kolmeen pääteemaan:
- Työolot ja organisaation toimintakyky
- Esimiestyö ja johtaminen
- Ammatillinen osaaminen ja yksilön toimintakyky
Alan asiantuntijat vetävät korkeatasoisen seminaariin, ja yrityscaseissa kuullaan mm. Finnairin ja UPM-Kymmenen konkreettisista ratkaisumalleista. Pohjoismaista näkökulmaa tuo emeritusprofessori Lennart Levin (Karolinska Institutet, Ruotsi) ja työministeriön Tuulikki Petäjäniemen esitys.
Mukana olevat tahot
Tapahtuman mahdollistavat alan johtavat yritykset ja yhteisöt seuraavilta aloilta:
- Valtiolliset instanssit
- Vakuutusyhtiöt
- Konsulttiyritykset
- Koulutustalot
8. Toukokuu 2003

Learning Network jatkuu
Learning Network 10.6. "Jatkuva oppiminen ja urakehitys"
Seuraava tapaaminen tulee olemaan 10.6. Jatkuva oppiminen ja urakehitys (paikka: Castrén & Snellman, Erottajankatu 5A, 3 krs.).
Learning Network Steering Group:
Cai Talvio, UPM-Kymmene
Jukka Kotkanen, IC Insight
Sabina Olin, Castrén & Snellman
Tiina Nousiainen, Raflatac
Terhi Ogbeide, FujitsuInvia
Ilmoittaudu Sabina Olinille .
Kevään 2003 tapaamisissa (4.2. 25.3. 6.5. 10.6.) tulemme käsittelemään seuraavia aiheita:
Skenaariotyöskentely ja tulevaisuussuunnittelu
Strateginen HR
Jatkuva oppiminen ja urakehitys
Knowledge transfer
LNW toimii täysin ystävyys/vapaaehtois/kiinnostus/tiedonjano -perusteella. Toimintatapoihimme kuuluu tavata jonkin intellectual capitalia sivuavan aiheen ympärillä noin 6-8 kertaa vuodessa, klo 12-16.
28. Marraskuu 2002

IC Insight osallistuu TEKESin SPIN-ohjelmaan
IC Insight osana TEKESin teknologiaohjelmaa.
3. Syyskuu 2002

Teollisuuden henkinen pääoma ja tuottavuus -seminaari
Teollisuuden henkinen pääoma ja tuottavuus -seminaari 16.9.2002
Tervetuloa Fujitsu Invian tiloissa järjestettävään seminaariin 16.9. klo 10-15. Tule kuulemaan tutkimuksen tuloksista ja siitä miten IC Freeway -tulosjärjestelmä auttaa kehittämään yrityksen kannattavuutta.
Lisäksi paneudumme organisaatioiden kehittämisen kysymyksiin asiantuntijoiden johdolla.
Luennoitsijoina mm. Teemu J. Lehtonen (IC Insight Oy),
Yrjänä Ahto ja Terhi Ogbeide (Fujitsu Invia),
Cai Talvio (UPM-Kymmenen Group),
Tiina Nousiainen (Raflatac Group) sekä
Taru Rastas ja Leena Piponius (IC Partners Oy).
27. Elokuu 2002
Väitöstilaisuus
24.5.2002 Teemu J. Lehtosen väitöstilaisuus
M.A. Teemu Lehtosen ammattikasvatuksen alaan kuuluva väitöskirja "Organisaation osaamisen strateginen hallinta" tarkastetaan 24.5.2002 klo 12.00 Tampereen yliopiston Hämeenlinnan ammatillisen korkeakoulun auditoriossa, Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna. Vastaväittäjänä on dosentti Marja-Leena Stenström (Jyväskylän yliopisto). Kustoksena toimii professori Pekka Ruohotie.
12. Huhtikuu 2002

eLearning seminaari
30.-31.10.2002 Teemu J. Lehtonen puhuu Kontakti.netin seminaarissa.
Teemu J. Lehtonen pitää esitelmän aiheesta "eLearning and Return on Investment"
11. Huhtikuu 2002

|